Mobiilisovelluskehityksen teknologiat asiantuntijan puntarissa

Käyttäjäkokemus määrittää mobiilisovelluksen arvon. Julkaise huonoa, hankalaa tai hidasta ja olet ulkona markkinoilta. Tarjoa kohderyhmällesi intuitiivista, elämyksellistä tai hyödyllistä palvelua ja saat palkkioksi sitoutuneita asiakkaita. Toimivan käyttöliittymän lisäksi kehitysteknologiavalinnalla on suuri merkitys sovelluksen elinkaarelle. Kuinka valita oikein?

Kallein sovellus on sellainen, jolla ei ole käyttäjiä.

– Aina on parempi panostaa muutamaan huippulaatuiseen ja keskeiseen ominaisuuteen, kuin lisätä liuta turhia ja sekavia toimintoja, joiden takia ihmiset hylkäävät koko applikaation, sanoo sovelluskehityksen asiantuntija Mikko Sairanen.

Toteutusteknologia kannattaa pohtia käyttötarpeen mukaisesti: natiivi-, hybridi- ja React Native -kehityksellä on kaikilla paikkansa, plussansa ja miinuksensa. Tulevaisuus näyttää, mitä Googlen ajama Progressive Web Apps tuo tullessaan.

Natiivisovellus: rajattomat mahdollisuudet

Kahdeksankymmentäkahdeksan prosenttia. Se on Tilastokeskuksen puoli vuotta sitten julkaisema luku, joka kertoo, kuinka iso osa 16-54-vuotiaista suomalaista käyttää nettiä puhelimellaan. Suurin osa verkossa vietetystä ajasta tehdään sovelluksissa.

Hyvä sovellus on sijoitus, keino pysyä asiakkaan lähellä. Usein paras lopputulos saavutetaan kehittämällä natiivisovellus.

Natiivisovellus on rakennettu yksilöllisesti iOS- ja Android-laitealustoille. Kehitystyö voi joissain tapauksissa kestää ja maksaa muita toteutustapoja enemmän, mutta lopputuloksen plussat ovat painavia.

– Natiivisovelluksen käytettävyys ja suorituskyky ovat huippuluokkaa ja jatkokehitysmahdollisuudet rajattomat, Mikko Sairanen summaa.

Hybridisovellus: ketterästi liikkeelle pienelläkin budjetilla

Hybridiapplikaatio on sovelluskehykseen paketoitu verkkopalvelu. Heikkoutena on se, että mobiililaitteiden kaikkien toimintojen maksimaalinen hyödyntäminen on mahdotonta. Plussarakkeeseen voi kirjata natiivisovellusta nopeamman kehitystyön, sillä sama koodi toimii eri valmistajien puhelimilla ja tableteilla.

– Hybridisovellus on hyvä vaihtoehto, kun budjetti tai aikataulu ovat tyypillistä sovellusprojektia tiukemmat tai kun toiminnallisuuksia on jo toteutettu samalla teknologialla selaimella toimivaan muotoon.

React Native: monipuolinen ohjelmistokehys kasvattaa suosiotaan

Facebookin kehittämä React Native on nopeasti suosiotaan kasvattava Cross Platform
-ohjelmistokehys. Sitä hyödyntävät useat maailman suosituimmista sovelluksista, kuten Instagram, AirBnB ja Uber. Vaikuttavia näyttöjä, mutta hypestään huolimatta se ei ole autuas vastaus kaikkeen.

React Nativen ja muiden Cross Platform -kehitysalustojen pulmana on eritasoisten versioiden yhteensopimattomuus, joka aiheuttaa helposti sovelluksen rikkoutumisen muutosten yhteydessä. Sen lisäksi niiden suorituskyky on usein natiivisovelluksia heikompi.

– React Native on hyvä valinta, kun yritys kaipaa nopeasti julkaistavaa sovellusta, jonka tulevat tarpeetkin on mahdollista toteuttaa valitulla teknologialla, Sairanen sanoo.

Oikea kumppani osaa auttaa resurssien rajoissa

Sovelluskehityksen tulevaisuutta pohtiessa on hyvä mainita kirjanyhdistelmä PWA (Progressive Web App). Se on Googlen ajama verkkosovellus, joka voi pyörittää omaa koodia puhelimen käyttöjärjestelmän taustalla. Se ei perinteiseltä verkkosivustolta onnistu. Apple on vihdoin tuonut osittaisen PWA-tuen iOS 11.3 -versioon.

– Vaihtoehtojen viidakkoa ei kannata pelästyä! Asiantunteva kumppani osaa kyllä valita resursseja ja käyttötarkoitusta vastaavan teknologian, varmistaa sovellukselle tarvittavan elinkaaren ja mahdollistaa halutunlaisen tulevaisuuden, Mikko Sairanen vakuuttaa.

Tilaa blogimme